tiistai 20. elokuuta 2013

K I I T O S !

On aika tullut kiittää kaikkia blogin lukijoitamme ja kirkkovierailijoita kuluneesta kesästä. Tänään on viimeinen työpäivämme Kustaa Aadolfin kirkossa tänä kesänä. Tuntuu hieman oudolta, että huomenna emme tulekaan avaamaan kirkon ovia kirkkovieraillemme. Kuluneen kesän aikana olemme saaneet kertoa yli 980 suomalaiselle ja ulkomaalaiselle vieraallemme kauniin kirkkomme historiasta ja Iisalmen seurakunnasta. 

Olemme tavanneet todella mielenkiintoisia ihmisiä ympäri maailmaa ja saaneet jutella heidän kanssaan. Täytyy taas kerran todeta, että kesätyö oppaana on kyllä todella mukavaa! Oppaan työssä oppii ihmistuntemusta, sosiaalisia taitoja, esiintymistä ja äänenkäyttöä. On oppaasta itsestään kiinni, kuinka paljon hän panostaa omiin opastuksiinsa ja millaisen opastuksen hän haluaa muille antaa. Jo reipas asenne, tervehtiminen, hymy ja mielenkiinto vierailijaa kohtaan ovat todella tärkeitä. Oppaan työssä rohkaistuu ottamaan kontaktia muihin ihmisiin arkipäivän tilanteissa; varsinkin, jos on itse pohjimmiltaan ujo persoona. Meillä on ollut tottakai koko kesän ajan suuri vastuu osallamme, koska Kustaa Aadolfin kirkko on niin tärkeä kulttuurihistoriallisesti ajatellen: se on arvokas ja vanha rakennus, josta täytyy pitää huolta. Moni kirkossa käynyt onkin tuumannut, että kirkko on hyvin säilynyt ja siitä on pidetty huolta - tällaisia mielipiteitä on ollut mukava kuulla!

Kaunis kiitos kaikille ja mukavaa pian alkavaa syksyä!

Dear visitors and blog readers: Thank you very much!  

Toivottavat Sanna ja Hille




maanantai 12. elokuuta 2013

Viimeinen kokonainen viikko Iisalmen tiekirkossa lähtee käyntiin...än...yy...tee...NYT!

Hyvää maanantaita kaikille blogin lukijoillemme!

Totesin tänään kävellessäni töihin että kesä alkaa olla pian takanapäin. Olemme jo lähellä elokuun puoltaväliä ja syyskuun tulemisen huomaa kylmemmästä ilmasta sekä luonnon muuttumisesta. Moni on jo aloittanut työnsä ja koululaisetkin palaavat arkeen tämän viikon alusta. Tämä tarkoittaa myös meille kirkko-oppaille kesätyön loppumista ja palaamista arkeemme. Tiekirkkomme on auki vielä tämän viikon maanantaista perjantaihin kello 11-17 ja ensi viikolla olemme auki maanantaista tiistaihin klo 11-17, jonka jälkeen tiekirkko sulkee ovensa kesällä 2013.

Tämä kesä on mennyt todella nopeasti, niin kuin varmaan aiemmin on tullut jo monta kertaa todettua. Meillä on käynyt mielenkiintoisia vieraita ympäri Suomea ja maailmaa: kaukaisimmat vieraat ovat tulleet tutustumaan Kustaa Aadolfin kirkkoon Brasiliasta, Thaimaasta, Yhdysvalloista, Kanadasta ja Arabiemiraateista asti. Toki Euroopasta, varsinkin Saksasta, meillä on riittänyt tulijoita.  

Olemme blogissamme kirjoittaneet kesän mittaan erilaisista kirkossa olevista asioista, kuten kirkkomuseosta, kristillisistä symboleista ja alttarista sekä ylipäätään Iisalmen seurakunnan ja Kustaa Aadolfin kirkon mittavasta historiasta. Olemme sivunneet teksteissämme jo muutamaa kirkkoherraa, mutta tänään ajattelin, että tutustumme tarkemmin kahteen pitkän aikaa sitten vaikuttaneeseen kirkkoherraan.

Ylhäällä oikealla on herra nimeltään rovasti Henrik Helsingius (1701-1757), joka toimi Iisalmen kirkkoherrana vuosina 1733-1757. Muotokuvan hänestä on maalannut Sakari Topeliuksen isoisä, kuuluisa kirkkomaalari Mikael Toppelius vuonna 1756. Helsingius vaimoineen on valinnut aiheet kirkkosalissamme oleviin lehterikaidemaalauksiin, jotka Toppelius on myös maalannut.

Toinen kirkkoherra, josta tänään puhun, on nimeltään Johan Lagus
(1733-1806). Lagus toimi kirkkoherrana vuosina 1771-1806 eli kuolinvuoteensa asti. Muotokuvan maalaajasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta kirkko-opas-kansiomme lähteiden mukaan se olisi maalaittu vuoden 1801 jälkeen eli Laguksen viimeisinä vuosina. Johan Lagus oli ensimmäinen kirkkoherra tässä kolmannessa kirkossamme eli Kustaa Aadolfin kirkossa. Hän vihki kirkon käyttöön 15. maaliskuuta vuonna 1780, eli heti seuraavana vuonna kun kirkkomme valmistui. Laguksen suku on sittemmin myös vaikuttanut kirkkomme toimintaan. Johanin pojanpoika, (muuten samanniminen kuin isoisänsä), Johan Lorenz Lagus (1805-1881), toimi kirkkoherrana vuosina 1854-1881. Hänkin siis toimi kirkkoherrana viimeiseen elinvuoteensa asti. Nuoremman Laguksen muotokuvan on maalannut Aukusti Uotila vuonna 1881. Osa Laguksista on nykypäivänä suomentanut nimensä Hirvensaloksi.  

Tervetuloa opastuskierrokselle tai muuten vaan tutustumaan kirkkoomme!

Sanna

(Lähteet: Iisalmen seurakunta)

maanantai 5. elokuuta 2013

Elokuun alun kuulumisia

Tervehdys kaikille,

Kesä on edennyt jo elokuun alkuun. Täällä Kustaa Aadolfin kirkossa kesän etenemisen ja lomalaisten arkeen palaamisen on huomannut kävijämäärien pienentymisenä. Heinäkuun lomakuukausi on nyt ohi - ja samalla vilkkain tiekirkkoaika. Opastuksiakaan ei ole jäljellä enää kuin parisen viikkoa elokuun 20. päivään asti, jonka jälkeen mekin oppaat palaamme arkisiin askareihimme. Toivon kuitenkin, että mielenkiintoisia opastushetkiä riittäisi vielä hyvin nyt elokuullekin: ainakin potentiaalinen ryhmä ovat koululaiset, jotka palaavat pian arkeen ja koulun penkille ensi viikolla.

Viime perjantaina sain ensimmäistä kertaa koko tiekirkko-opas-urani aikana auttaa vihkimisen aikana ja seurata samalla itse seremoniaa. Kirkossa ollessa näkee paljon vihki- ja konfirmaatioharjoituksia, mutta nyt pääsin oppaan roolissani ohjaamaan häävieraita paikoillensa, pitämään ovia auki vihkiparille ja häävieraille sekä olemassa hengessä mukana seuraamalla tapahtumia urkuparvelta. Kokemus oli mukava koska edellisistä häistä, jotka olen "livenä" nähnyt, onkin kulunut jo jonkin verran aikaa. Oppaana ollessa näkeekin kirkolliset toimitukset eri silmin kuin ollessa itse vieraana esimerkiksi häissä tai hautajaisissa.

~ Sanna ~ 

Pikku tietoisku: Tässä kuva Raamatusta, joka on vuodelta 1942. Alkuperäisversio on vuodelta 1642. Raamattu on nähtävillä kirkossamme.