perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pysähdys Taivaallisessa taukopaikassa


Jälleen alkaa yksi viikko tiekirkossa olla lopuillaan. Tämän viikon aikana vieraita on joka päivä käynyt mukava määrä eli parisenkymmentä henkeä huonosta säästä huolimatta. Kustaa Aadolfin kirkko näkyy hyvin ohikulkevalle tielle ja tiekirkkokyltit ohjaavat pysähtymään Taivaalliseen taukopaikkaan, millä nimellä Suomen tiekirkkoja kutsutaan.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, kirkkovieraat voivat halutessaan ottaa mukaansa esitteitä muun muassa Iisalmen kirkoista, Iisalmen seurakunnasta, kirkkomuseosta ja paikallisista kulttuurihistoriallisista nähtävyyksistä. Lisäksi meiltä löytyy karttoja Iisalmen keskustan alueelta ja Suomen Sodan polulta 1808 (Koljonvirta). Ulkomaalaisille vieraille on tarjolla opastelehtisiä englanniksi, ruotsiksi, ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi. Opastuksen jälkeen on mahdollista ostaa kotiin muistoksi tai lähetettäväksi postikortteja ja CD-levyjä, joissa ovat esittäjinä esimerkiksi Bona Fide ja entinen kirkkoherramme Arno Toivanen. Surun juhlaan voi ostaa myös muistoadressin. Paikalla on ilmainen mehutarjoilu.

Tänä viikonloppuna Kustaa Aadolfin kirkossa juhlitaan taas häitä ja konfirmaatiota. Tänään perjantaina kirkko on avoinna klo 17 asti ja maanantaina 22.7. jatkamme opastuksia klo 11 alkaen. 

Lämpimästi tervetuloa niin läheltä kuin kaukaa!

Toivottavat oppaat Sanna ja Hille



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti